Mukavasti mutkitteleva urapolku
Jostain ilmeisen hyvästä, mutta jo unohtuneesta syystä, Teppo lähti opiskelemaan tietotekniikkaa Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan. Työura alkoi kuitenkin jo ennen diplomi-insinööriksi valmistumista, ja loppu onkin lähes klassista uratarinaa.
”Olen sellainen tapaus, joka on käynyt läpi ohjelmistoalan koko polun. Aloitin ohjelmistotestaajana, josta siirryin aika nopeasti ohjelmistokehittäjäksi. Sen jälkeen olen toiminut muun muassa Scrum Masterina ja tiimin vetäjänä, projektipäällikkönä, Product Ownerina ja nyt sitten asiakkuusvastaavana. Eli monenlaista tehtävää on tullut kokeiltua ja paljon nähtyä.”
Koodi vaihtui ihmisiin
Nykyisessä toimenkuvassaan Tepon aika menee pääsääntöisesti asiakkaiden kanssa tehtävään suunnitteluun ja projektityöhön, eikä varsinaiselle ohjelmoinnille enää jää aikaa.
”Koodia ei ole ikävä, koska nykyinen ihmispainotteinen työ on tosi mukavaa ja mielenkiintoista. Tällä hetkellä toimin pääasiassa finanssisektorin asiakkuuksissa, joissa kehitetään jatkuvasti uusia juttuja. Tärkeintä on kuunnella asiakkaita ja haistella missä milloinkin mennään. Kun on itse aktiivinen, pääsee vaikuttamaan asioihin ajoissa. Silloin tavoitteisiin on helpompi löytää ne parhaat ratkaisut.”
Pisteet Vincitin työkulttuurille
Vincitillä on Tepon mielestä moni asia kohdallaan, mutta etenkin ympärillä olevan porukan osaamistaso ja talon työkulttuuri ansaitsevat kehut.
”En kyllä helpolla parempaa työnantajaa itselleni löytäisi. Kollegat ovat huippuammattilaisia, joihin voi luottaa. Lisäksi Vincitillä oikeasti kuunnellaan ja kunnioitetaan työntekijän tarpeita ja toiveita. Täällä ei ole koskaan tullut sellaista tunnetta, että pitäisi tehdä enemmän töitä mihin kykenee. Siihenkin olen muualla törmännyt.”
Urheilun ja perheen ehdoilla
Tepolla ei ole koskaan ollut ongelmia täyttää vapaa-aikaa. Se on kulunut leppoisasti golfkentillä tai perhokalastuksen parissa. Ja nyt kun perheessä on kaksi aktiivisesti urheilevaa lasta, niin arki on usein yhtä matalalentoa.
”Meidän tokaluokkalainen harrastaa jalkapalloa ja salibandya. Ja kun olen ihminen, joka ei osaa sanoa ei, niin olen pojan molemmissa joukkueissa valmentajana. Lisäksi myös nuorempi poika aloitti jalkapallon, joten täyttä on. Jos jotain aikaa jää, niin mieluiten lähden golfaamaan, kalaan tai AC Oulun matsiin.”
Tulevaisuus ei näytä hassummalta
Huomisesta ei kukaan tiedä, eikä Teppokaan sitä liikaa mieti. Ammatillisesti asiat ovat kunnossa, eikä muutostarpeita ole. Oman elämän suhteen ajatuksena on kuitenkin raivata hieman enemmän tilaa myös omille jutuille.
”Töissä asiat rullaavat tasapainoisesti, mutta siviilipuolella ajattelin hieman vähentää valmentamista ja lisätä esimerkiksi golfia. Sitä olen kuitenkin pelannut lähes 20 vuotta, ja intoa on edelleen. Lisäksi hiljattain tuli tehtyä muun muassa kalareissu Kuusamoon, joten kyllä sitä kaikkea ehtii, kunhan vaan tekee.”
Kiinnostaisiko työt Vincitillä? Klikkaa alla olevaa linkkiä ja tutustu avoimiin paikkoihimme.